Piti läksii aamulla vapätia bongaamaan, toisin kävi, velttous kun on parantumaton tauti. Pääsin kuitenkin ulos hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Päätin käväistä Paarnoorissa napsauttamassa pari vuodenpinnaa. Napsauttelu osoittautui luultua helpommaksi, sillä puolen kilsan ruovikonreunan kävelyllä löytyi a7 pasia ja kuului timaliparven ääntä. Paseja lienee kaikki ruovikot piukassa. Pari teertäkin näkyi ja vuodarilukema kohosi messevään 96:n.
Holmes piipitti Levolta tapansa mukaan ahkerasti. Laulurastas ensin aamutuimaan ja hetken päästä pässi. Pässiä piti mennä koittamaan. Pari kertaa tuli koko putki käveltyä, mutta pässi jäi näkemättä, toiset onnistuivat paremmin. Dalai Mark näki myös ilin, jota joku oli Turusta asti tullut pointsamaan. Mahotonta meininkiä! Mää en nähny kuin viitisentoista merulaa. Putkella nähtiin iltapäivällä myös mahdollinen sera SHM:n tai BRH:n toimesta, ovat niin samannäköisiä et on vaikee erottaa toisistaa (SHM ja BRH meinaa). Uncle Ben löytyi istumasta putken merenpuoleisesta päädystä - ehkä päivän kovin. Setä kertoi havainneensa kuusi nokkanisseä Levon Vanhassakylässä, me ei nähty. Eikä nähty Vanhaakylääkään.
Kommentit